Surkeiden sattumusten sarja.

5.5.2019 viestini lähti sokealle miehelle. Hän oli juuri saanut ilmaisen premiumin ja ajatteli vielä kerran yrittää. Minä taas ajattelin, että jos ei tässä muuta niin ainakin piristän häntä. Pian alkoi puhelut ja sanoinkin hänelle, että mies suhteessa se joka matkustaa tapaamaan. Poikkeus kuitenkin vahvisti säännön ja 1.6 matksutin häntä tapaamaan, vaikka suunnitelmiin tuli pirun monta estettä ja mutkaa.

Ujosteltiin ensitapaamisella puolin ja toisin kovastikin, mutta mies lähti matkaani "ihan vaan pariksi päiväksi". Mainittakoon että miehen historia perhetaustalla on surullinen, sillä hän oli vain vanhempiensa ja sisarustensa elättäjä. Kukaan hänen perheestään ei ole minulle kaunista sanaa sanonut vaikka itse koitin rupatella iloisesti ja vein tuliaisiakin, mutten saanut kiitosta vaan myrkyllisiä katseita.

Päätin etten miestä sinne palauta, kun hänen terveyttäänkään ei oltu huolehdittu kunnolla, siinä mä sitten vahingossa rakastuin ja sillä tiellä ollaan.

Mentiin syyskuun lopulla naimisiin ja onnellisia ollaan.

Kenenkään kanssa asiat ei oo kolahtanut niin hyvin yksyhteen. Vieläkin löytyy uusia asioita, joissa huomataan olevamme samanlaisia.

Muistellaan usein minkälainen alku meillä oli ja jaksetaan nauraa sille läpälle, kuinka mä vahingossa rakastuin häneen, niin totta kuin se onkin.

Ollaan usein puhuttu että tämmöstä rakkautta kokee vain kerran elämässään ja meillä kävi siinä uskomaton mäihä.

Arjessa on tietenkin monia haasteita, mutta me eletään päivä kerrallaan ja muistetaan joka päivä suukotella ja sanoa "rakastan sinua".

Elämäämme elävöittää koira, joka omalla elekielellään meille kertoo samat asiat joka päivä.

Tätä rakkautta emme vaihtaisi pois, mistään hinnasta. Ja olemme täysin varmoja, että tämä kestää yhtä kauan kuin elonpäiviä piisaa.

Ollaan vitsailtu myös siitä kuinka me vanhainkodin eri osastoiltakin löydetään toisemme, mikäli sinne joskus joudutaan.