Rakastunut

Selailin erään työpäivän jälkeen deitti.net:tiä ja näin siellä yhden todella mielenkiintoisen ilmoituksen. Luin sen monta kertaa läpi ja minusta tuntui että olin juuri se oikea henkilö vastaamaan siihen ilmoitukseen. Mietin kumminkin että vastaanko siihen vasta seuraavana päivänä, kunhan ensin keksin jotain mielenkiintoista sanottavaa. Mutta jostain syystä päätinkin vastata ilmoitukseen heti. Sen jälkeen lähdin odottavaisella mielellä kotiin.

Seuraavana päivänä kun pääsin netin ääreen, halusin ensimmäiseksi nähdä sen ilmoituksen vielä uudelleen. Mutta huomasin että sitä ei enää ollutkaan siellä. Petyin kovasti ja unohdin koko jutun hetkeksi aikaa.

Kun sitten luin seuraavan kerran sähköpostejani, huomasin saaneeni vastauksen deitti.net:istä. Ja siellähän oli paluupostia tytöltä jolle olin kirjoittanut. Myöhemmin kuulin että hänen ilmoituksensa oli nähtävillä vain yhden päivän, jonka aikana hän oli saanut 10 vastausta. Mutta minä olin ainut jolle hän kirjoitti. Siitä sitten alkoi noin vuoden kestänyt suhde. Hän oli elämäni ensimmäinen rakkaus ja tunnen edelleen voimakkaita tunteita häntä kohtaan, vaikka suhteemme päättymisestä on jo vuosia. Ajankohta ei ollu paras mahdollinen meidän suhteelle ja siksi se sitten päättyikin ennen aikojaan. Mutta kaikesta huolimatta tunnen että kun sain tutustua häneen niin se on parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Sain hetken aikaa kokea aidon rakkauden.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu
  • Kirjoittanut Rakastunut, 23 v mies etsi naista

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: