miukus

Monen muun tavoin löysin minäkin joskus tieni deitti.nettiin. Vastailin ilmoituksiin, kävin treffeillä, laitoin oman ilmoituksen ja kävin taas treffeillä. Meilailu ja deittailu oli hauska puheenaihe kavereitten kesken, ja monet naurut naurettiinkin aiheen tiimoilta vaikka vakavissamme oltiinkin liikkeellä.

Se oli sitten viime elokuun neljäs päivä, kun jälleen lähdin eräille sokkotreffeille, mielenkiinnolla mutta ehkä hieman huvittuneenakin. Olinhan jo varautunut että vastassa voi olla vaikka minkälainen maan kansalainen, aivan toista kuin minkä käsityksen kirjoittelemalla oli saanut. Eli odotuksia ei enää oikeastaan ollut.

Mutta tällä kertaa vastassa olikin sellainen mies, että sydämeni alkoi lyömään 70:n sijasta 170:tä ja minä tunsin yhtäkkiä itseni pikkutytöksi (silloin 27) enkä saanut suustani ainoatakaan järkevää lausetta. (Siltä se ainakin tuntui).

Siitä alkoi tiivis tutustuminen toisiimme: näimme heti seuraavana päivänä, sitä seuraavana ja sitä seuraavana... Nyt - kohta "huikeat" puoli vuotta myöhemmin - asutaan yhdessä ja ollaan onnellisia!! Elämämme tuntuu loksahtavan niin hyvin yhteen kaikelta kantilta, että uskomme katselevamme toisiamme vielä viidenkymmenen vuoden päästäkin!