Krissy

Viime kesänä päätettiin kaverini kanssa ihan läpällä selailla Deitti.netin ilmoituksia. Sieltä löytyi yksi ilmoitus ylitse muiden, johon vielä samana iltana vastasin.

Odottavan aika on pitkä, niin sanotaan. Ne muutamat päivät vastausta odottaessa tuntui äärettömän pitkältä, mutta vihdoin se vastaus tuli. Pelkkien mailien perusteellakin tää poitsu tuntui äärettömän hauskalta ja mukavalta, juuri sellaiselta mikä muhun kolahtaa. Ja se todella kolahti.

Viikko mailailtiin, vaihdettiin puhelin numerot ja lopulta päätettiin nähdä. En oo koskaan jännittänyt mitään niin paljon, kuin sitä ensi tapaamista. Ensimmäisellä kerralla kun nähtiin en oikein osannut sanoa mitään, ujo kun olen. Mutta onneksi hän antoi mulle toisenkin mahdollisuuden ja nähtiin myös seuraavana viikonloppuna.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viime vuoden heinäkuusta ollaan nähty joka ikinen viikonloppu ja vieläkin se näkeminen tuntuu yhtä hyvältä. Kaveruus muuttui ihastukseksi, ihastus rakkaudeksi ja lopulta seurusteluksi. Yhdessä ollaan oltu nyt reilu 8 kuukautta ja hyvältä näyttää. Tän onnellisempi en voisi enää olla. Kesää suunnitellaan jo innolla, mulla on edessä muutto samalle paikkakunnalle, missä kultani asuu. Ollaan juteltu paljon siitä, mikä sen jälkeen muuttuu kun ollaan lähempänä toisiamme. Toivottavasti kaikki päättyy hyvin ja ollaan yhdessä kauan. Ensimmäistä kertaa olen rakastunut, kunnolla.

Kiitos City:)

  • Kirjoittanut Krissy, 20 v nainen etsi miestä

Mitä mieltä kaverisi ovat?

Jaa tarina ja kysy: